Ihmisen
mieli on sitten erikoinen. Olen varma
että on olemassa joku piru, joka syöttää mieleemme ajatuksia siitä, että olemme
huonompia kuin muut, tai ettei meidän kannata edes yrittää. Ja tämä ajatus
estää meitä elämästä tai tekemästä sellaisia asioita joita ilman tämän pirun
olemassaoloa tekisimme. Olen tästä elävä esimerkki.
Hain siis kevään yhteishaussa
farmaseutiksi. Nyt, viikko sen jälkeen kun olen pääsykoemateriaalin hankkinut
itselleni, tulos on tämä: Aluksi lukeminen sujui kohtalaisesti kirjan sisältöä
selaillen ja vanhoihin pääsykokeisiin tutustuen. Kysymykset vaikuttivat haastavilta,
mutta ei mahdottomilta. Maanantaina lukemisesta ei tullut
mitään. Pelkkä ahdistus iski, kun kirjan otti esille. Luin kirjaa eteenpäin pää
sumussa. Ahdistus esti yhdenkään lauseen ymmärtämistä. Ei tästä tule mitään, en
koskaan opi näitä asioita, ajattelin. Itkeskelin koko päivän, enkä saanut
mitään aikaiseksi. Muutamana seuraavana päivänä lukeminen sujui siskon
avustuksella. Sain energiaa ja intoa, ehkä sittenkin opin, ainakin osan
asioista!
Nyt on taas masennusvaihe: pelkkä kirjan katsominen saa minut
vakuuttuneeksi siitä, että minusta ei ole mihinkään: En koskaan valmistu
ammattiin, en koskaan saa mieluista työpaikkaa, kukaan mies ei koskaan halua tämmöistä
kitisijää vaimoksi, perhehaaveetkin voi siis jättää sikseen. Edellisessä paikassa
opiskelukin keskittyi mielessäni siihen, että jouduin taistelemaan tätä
näkymätöntä pirua vastaan, joka kertoi minun olevan huonompi kuin muut.
Eli:
vaikein tehtävä ei mielestäni ole itse opiskelu, vaan mielen hallinta. Kykyjä
oppia kun pitäisi minulta löytyä riittävästi, mikäli aiempaa koulumenestystä on
katsominen. Pitäisi vielä löytää kyky uskoa itseensä ja tappaa se piru joka
kaikkea kieroutta ihmisen mieleen syöttää.